Vajaan kymmenen kilometrin päässä Rundalen palatsista on vanha Bauskan kaupunki ja linna. Jos olet tulossa Riiasta ja matkalla Rundaleen, ajat aivan linnan vieritse. Kannattaa poiketa.
Sotalinna
Bauskan linna on rakennettu 1500 – 1700-luvuilta. Sen vanhempi osa on osittain romahtanutta mutta jäljellä olevat rakenteet on korjattu vierailijoille turvallisiksi. Torni on pystyssä ja sinne pääsee ihailemaan maisemia.
Linna sijaitsee Musa- ja Memele-jokien yhtymäkohdassa ja on kolmelta sivulta vesistön suojaama. Vanhaan torniin näkyy hyvin Bauskan kaupunkia.
Linnoitus on ainoa erityisesti käsituliaseiden käyttöä varten rakennettu Liivinmaan ritarikunnan linnoitus.
Uusi osa 1700-luvulta
Linnan vanha osa varustettiin vain sotimiseen. Uudempi osa bastioneineen ja suojamuureineen rakennettiin myös asumiskäyttöön.
Restauroitu uudempi osa
Linnaa ympäröivät maavallit ovat ensimmäisiä puolustusrakenteita.
Uuden osan seinät on muurattu vaaleista kiviharkoista,
vai onko….Lähempääkatsottuna huomaa että seinät on rapattu tasaiseksi ja kuvioitu.
Uudemman osan tornit kunnostettiin 1970-luvulla. Asuinosassa tehtiin restaurointia viime vuosina ja koko linna avattiin jälleen kesäksi 2015.
Tornissa on teemallisia näyttelyitä Liivinmaan historiasta ja vanhoja aseita sekä pukuja. Mahtoikohan 1500-luvulla olla naispuolisia ritareita, vai miksi tuollainen haarniskan muotoilu?
Linna on suosittu konserttien järjestyspaikka. www.bauskapils.lv
P.S. Linnaan ei kannata yrittää pummilla!
Liiviläiset
Liiviläiset oli itämerensuomalainen kansa, joka asui nykyisen Latvian alueella.
Heidän kielensä on hyvin lähellä eestin- ja suomenkieltä. Esimerkiksi Mõtsa on metsä, vež on vesi, kiv on kivi, izā on isä. Liivin kieli on häviämässä. Viimeinen liivinkieltä syntyperäisesti puhunut Viktor Berthold kuoli vuonna 2009.
ikš, kakš, kuolm, nēļa, vīž, kūž, seis, kōdõks, īdõks, kim……
Bauskas Alus
Bauskassa toimii myös Latvian vanhin olutpanimo, Bauskas Alus. Latvian vanhat eurooppalaiset panimoperinteen hävisivät neuvostovallan aikana. Nyt uusia panimoita syntyy jatkuvasti. Bauskasin panimon rakennuksessa toimi alunperin kolhoosien säilyketehdas.
Yksi kommentti artikkeliin ”Bauskan linna”