Lumet pois katolta

 

 

 

Nyt sitä taas tulee – lunta

Lumi on kaunista katsella mutta matkailuajoneuvon katolla sitä ei saa olla liikaa. Eli lumitöihin on lähdettävä. Huhu kertoo että lehtipuhallin olisi helppo ja nopea väline lumenpuhdistamiseen. Sitähän pitää testata. Samalla innostun kokeilemaan mutakin apuvälineitä.

ETUTELTTA

20141230_Myllis-109

Kattokola

Etuteltan kaltevalta katolta lumi tulee parhaiten alas vetämällä. Tähän tarkoitukseen löytyy rautakaupasta pitkävartinen kattokola. Kolassa on usein teleskooppivarsi, pisimmillään yli kuusi metriä.

Kolat 

MATKAILUAJONEUVO

Alumiinitikkaat

20141230_Myllis-116

Matkailuajoneuvon katolta ei kattokolalla yletykään vetämään lunta alas. Pitää päästä korkeammalle. Useissa matkailuautoissa on omat tikkaat perässä mutta takaa ei ylety eikä katolla ei ole suositeltavaa käydä kävelemään. Parempi tapa on käyttää ajoneuvon sivulla irtotikkaita. Testissä käytän räätälöityjä tikkaita. Yläpäässä on kääntyvä levy joka on pehmustettu retkipatjan palalla ja pehmeällä kankaalla. Tikkaat on lyhennetty niin että ne mahtuvat matkailuauton takatalliin. Näitä käytän myös kesällä mm. kajakin nostamiseen auton katolle ja pois.

 

Lehtipuhallin

lumipois_ (1)

Sitten sitä puhallinta testaamaan. Tavallinen puhallin osoittautuu liian pienitehoiseksi. Parin sentin pakkaslumi lähtee kyllä, mutta se lähtee ajon aikanakin itsestäänkin. 25 senttiä on jo aivan liikaa. Lisäksi laite pöllyttää lunta puhdistajan päälle.

Fiskars lumentyönnin

lumipois_ (4)

Fiskarsin alumiinivartinen lumentyönnin on tehokas suurten lumimäärien liikuttelussa. Kunnollisesta kahvasta saa hyvän otteen. Suurehko kauha on kuitenkin tunnoton ja sillä murjoo helposti luukkuja ja tuuletusventtiileitä.

Fiskars harja

135530-Garden-Light-Broom

Lumiharjassa on lukittava nivel, jolla 45 senttiä leveän harjaosan saa käännettyä eri kulmiin. Se sopii normaaliin katuharjaukseen tai 90 asteen kulmassa kattotyöskentelyyn. Alumiinivartinen harja on kevyt, mutta leveällä harjalla on raskaampi työntää lumi pois koko katon leveydeltä. Pehmeät harjakset antavat periksi eikä paksumpi lumikerros oikein lähdet liikkeelle. Pieneen lumikerrokseen hyvä!

Lantakola

lumipois_ (5)

Maatalouskaupasta hankitussa lantakolassa on muovinen lapa ja puinen varsi. Malleja on myös leveämmällä sekä kaarevalla lavalla. Varsi on riittävän pitkä jotta se ylettyy koko katon yli. Lapa ei ole liian leveä, noin 50 cm. Sillä jaksaa työntää lumen alas koko katon leveydeltä. Pienempi lapa on myös herkkätuntoisempi ja mahtuu pienempiin koloihin. Lapa on muovia eikä naarmuta kattoa. Lapaa voi vielä kustomoida kiinnittämällä sen reunaan yhdeltä sivulta halkaistun muoviletkun pätkän.

20141230_Myllis-113

Kola on hyvä lumen työntämiseen pois auton tai vaunun katolta. Tikkailla seisoen lumi työnnetään toiselta puolelta alas, eikä vedetä itsensä päälle.

lumipois_ (3)

 

Yksi kommentti artikkeliin ”Lumet pois katolta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s