Kuhmon itäpuolella keskellä ei mitään sijaitsee Myllyniemi Caravan. Alue sijaitsee kauniilla paikalla Nurronjärven rannalla komeassa honkametsikössä. Ympäristössä neliökilometreittäin metsähallituksen hallinnoimaa asumatonta korpea.

Myllyniemi majoitti aikanaan tukkilaisia tiettömän taipaleen takana. Huoltokuljetukset soudettiin kesällä veneellä. Puut kuljetettiin metsistä uittamalla. Vesireitistö on useiden kymmenien kilometrin pituinen.

Vedet laskevat Lentiiraan ja sitä kautta lopulta Oulujärveen.

Myllyniemi oli kymmenisen vuotta SF-Caravanin Leirintätoimikunnan hoidossa. Alueesta, kuten muistakin toimikunnan alueista luovuttiin. Myllyniemeä hoiteli toistakymmentä vuotta Villi Pohjola kunnes laittoi alueen rakennuksineen myyntiin.

Alueesta teki tarjouksen kahdeksan karavaanariperhettä ja Myllyniemi on nyt ollut 16 henkisen osakeyhtiön omistuksessa vuodesta 2005.

Omistajanvaihdosta edesauttoi nykyisten omistajien lupaus pitää vanha tukkikämppä mahdollisimman hyvässä ja mahdollisimman alkuperäisessä kunnossa. Tukkikämpässä suuressa salissa nukkui aikanaan metsureita kerrossängyissä. Nyt salissa kokoonnutaan iltaa istumaan. Tukkikämpässä majoitustiloja terävän pään herroille sekä keittäjättärelle vuokrataan majoitustiloiksi.

Matkailuajoneuvopaikat Myllyniemessä ovat vapaamuotoisesti vanhassa hongikossa. Vanhimmat kilpikaarnaiset puut ovat vähintään 150-vuotiaita.

Luonnonmukaisella alueella sähköpaikkoja on nolla, koska alueella ei ole sähköä. Monikilometrisen sähkölinjan vetäminen olisi liian kallista.

Kaikilla kausipaikkalaisilla onkin vaunuissaan aurinkopaneeli tai kaksi, jopa kolme. Tukkikämpässä on agrekaatti, jota käytettään kun tarvitaan sähköä kokoontumisissa.

Myllyniemi on hieno paikka mutta kävijämäärää rajoittaa pitkä soratie, jota on ajettava päätieltä lähes 30 kilometriä. Monet tulevatkin pidemmäksi aikaa, jotkut kausipaikkalaiset koko kesäksi.

Hienojen maisemin ja luonnonrauhan lisäksi alueelle houkuttelee hieno rantasauna, rikkaat kalavedet, runsaat marjasaaliit……metsästysalueet, melontareitit, joet ja järvet. Mitäpä muuta luontoihminen voisi vielä keksiä.