Aivan Haapsalun vanhasta keskustasta löytyy hieno kivinen linna.
Piispanlinna rakennettiin 1228 perustetun Läänemaan, Saaremaan ja Hiiumaan hiippakunnan hallintokeskukseksi. Linna tuomiokirkkoineen on yksi parhaiten säilyneistä Virossa.
Linnan rakentaminen, laajentaminen ja uudelleenrakentaminen jatkui useita vuosisatoja. Arkkitehtuuri muuttui aseiden kehittyessä.
Piispanlinna tuli lopulliseen suuruuteensa 1500-luvun alkupuolella. Sen pinta-ala oli tuolloin yli 30 000 neliömetriä.
Muureilla oli paksuutta enimmillään lähes kaksi metriä, korkeutta kymmenisen metriä. Länsisivun vartiotornia on käytetty myöhemmin kellotornina.
Valge Daami
Piispanlinnassa kummittelee Viron kuuluisin haamu Valge Daami.
Tuomioherrojen tuli elää säädyllisesti eikä naisilla ollut lupa astua linnan kynnyksen yli. Erään tuomioherran ja virolaisen neidon rakkaus johti kuitenkin siihen että neito pojaksi pukeutuneena tuli linnan kirkkokuoroon laulajaksi. Petoksen tultua ilmi, heitettiin tuomioherra tyrmään ja neito muurattiin keskeneräisen ristimiskappelin seinään. Sen jälkeen on Valkoinen Daami ilmestynyt elokuisin täydenkuun yönä ristimiskappelin ikkunaan.