SF-Caravan Oulun Seutu on valtakunnallisen järjestömme toiseksi suurin yhdistys lähes neljällätuhannella jäsenellään. Yhdistyksellä riittääkin resursseja oman alueen hoitoon. Tätä todistaa mm. Rantasaran Vankkurihymiömerkki sekä valinta vuoden SFC-alueeksi jo kahdesti, vuosina 2005 ja 2014.

Rantasarka sijaitsee Pohjanlahden rannalla Virpiniemessä 20 kilometriä Oulusta pohjoiseen. Matkaa omaan rantaan on pienen metsikön läpi muutama kymmenen metriä.


Talvella jäälle tehdään paljon latuja. Läheltä löytyy on myös Liikuntaopiston halli sekä pururadat ja lenkkeilypolut, jotka vaihtuvat talvella laduiksi, sekä kunto- että kilpahiihtoon. Aivan vieressä on myös golf-kenttä.

Talvella omatoimialue
Talvella Rantasarka toimii omatoimialueena. Toimistorakennuksen laatikossa on kaavakkeita ja yöpymismaksun voi suorittaa pankkiin.

Talvella paikalla on yleensä viikonloppuisin kausipaikkalaisia, ja vieraat pääsevät valmiiseen saunaan. Kesäkuukausina alueella on SF-Caravanin jäsenyhdistysten alueiden tapaan isäntäpäivystys.

Rantasarassa on tontti 164:lle matkailuajoneuvolle. Kesällä kausipaikkoja oli 84, tänä talvena n. 130. Vieraspaikan saa tulija talvella valita vapaasti koska ruuhkaa ei ole. Osa paikoista on läpiajettavia, helppoja pidemmille yhdistelmille. Alue on melko laaja kenttä mutta joidenkin paikkojen välissä on puustoa ja pensaita antamassa lisää yksityisyyttä.



Hyvät huoltorakennukset
Huoltorakennukset sijaitsevat melko keskellä aluetta. Päärakennuksena toimii vuonna 1986 valmistunut Sarkapirtti. Vuonna 1999 viereen nousi toinen hirsinen huoltorakennus Sarkatupa, jonka laajennus valmistui keväällä 2019. Sarkatuvan takkatupa on sauna-aikojen ulkopuolella kaikkien käytössä.


Kahden huoltorakennuksen kattojen alta löytyy vessat, suihkut, keittiö, pesukone ja kuivausrumpu sekä takkatupa ja saunat. Yleinen sauna sisältyy majoitushintaan mutta käytettössä on myös tilaussaunavuorot.

Vuonna 2002 valmistui uusi hirsirakennus. Kahdeksankulmainen monitoimihalli ristittiin nimikilpailun perusteella Sarkakulmaksi. Tilaa käytetään mm. treffeillä tansseihin. Hallissa mahtuu myös pelaamaan vaikkapa sählyä. Sarkakulman viereen valmistui Rantasarka-pub vuonna 2009.

Uusin projekti on 2019 keväällä valmistunut Sarkatuvan laajennus, kertoo Oulun seudun yhdistyksen puheenjohtaja Pirjo Kuisma. Uuteen osaan tehtiin hieno keittiö, WC- ja suihkutilat sekä tekninen tila.


Rantasarasta löytyy lisäksi mm. kesäkeittiö sekä kaksi grillikotaa, toinen päärakennuksen vierestä, toinen alueen laidalta. Kolmas grillipaikka löytyy uimarannalta.
Alueella on myös virallinen pesupaikka ajoneuvoille nimeltään PesuPekka.
Lapsialle omat tilat


Lapsille löytyy kaksi tärkeää aluetta. Päärakennusten vieressä on suuri aidattu leikkialue keinuineen, kiipeilypaikkoineen, liukumäkineen ja leikkimökkeineen. Vuonna 2016 peruskorjattiin 2016 nuorille oma tila Sarkanuorka on nyt uudessa iskussa kun pinnat, kalusteet ja pelit päivitettiin marraskuussa 2020.