Pukinsaari Camping Kristiinanakaupungissa

Vanha kauppasatama Kristiinankaupunki

Hänen Kuninkaallinen Majesteettinsa Ruotsin Kuningatar Kristiina allekirjoitti Kristiinankaupungin privilegiokirjan 1600-luvun puolivälissä. Uusi satamakaupunki kasvaa kituutti muutaman asukkaan vuosivauhtia.

20140717_BKristiinK-2041

Kasvusysäys tuli vuonna 1792, jolloin kaupunki sai tapulioikeudet ja kauppa sekä merenkulku lähtivät nopeaan kasvuun. 1800-luvulla Kristiinankaupungin kauppalaivasto kuului maan suurimpiin.

Perinteinen puukaupunki

20140717_BKristiinK-2008

Kaupungin keskusta on toki vuosien saatossa muuttanut ilmettään, mutta vielä se henkii  vuosisatojen perinnettä.

20140717_BKristiinK-2039

Vanha keskusta on edelleen tiukassa ruutukaavassa.

20140717_BKristiinK-2001

20140717_BKristiinK-2004

Suurin osa taloista on varjeltunut punaiselta kukolta, joka on tuhonnut monia suomen vanhoja puukaupunkeja.

20140717_BKristiinK-2016

Kristiinak_02

Torin kupeella on mukavia kahviloita ja pikkukauppoja.

20140717_BKristiinK-2020

20140717_BKristiinK-2018

Torin vierelle avasi Aarne Talas puotinsa jo 1920-luvulla. Samaan rakennukseen kasvoi 1960-luvulla tavaratalo, joka toimii edelleen.

20140717_BKristiinK-2024

Vielä vanhempaa kauppiasperinnettä edustaa Lebellin kauppiaantalo 100 metriä torilta.

Kristiinak_03

Vuodelta 1762 olevassa rakennuksessa on suomalaisittain ainutlaatuinen barokkisali.

20140717_BKristiinK-2009

Torin ohi vievä katu johtaa empire-tyylliselle raatihuoneelle.

2009_08_24_KristiinananKa_ (199)

Sen vierellä seisoo vuonna 1700 valmistunut Ulrika Eleonoran puukirkko. Paikkakunnan laivanrakennustaito näkyy kirkossa esimerkiksi sisäkaton rakenteissa. Uudempi tiilinen kirkko on vuodelta 1897.

Kristiinak_07

Carlsron kolmikerroksinen loistohuvila viisi kilometriä keskustasta pohjoiseen toimii nykyisin kaupunginmuseona. Alueen eri vaiheista kertoo noin 11 000 esinettä, jotka on kerännyt yksi ainoa mies, Åke Weckström.

Pukinsaari Camping lähellä keskustaa

20140717_Apukins-1003

Pukinsaaren leirintäaluekaan ei nimestään huolimatta ole saarella. Camping-alueen ja keskustan torin välillä on matkaa puolisentoista kilometriä, joka taittuu mukavasti kävellen tai pyöräillen puutalokorttelien reunustamilla kujilla. Pukinsaaresta voi vuokrata polkupyöriä sekä veneitä ja kanootteja.

20140717_Apukins-1015

Matkailuajoneuvopaikkoja Pukinsaaressa on yhteensä 100, joista sähköllä on 52. Alueella on myös telttapaikkoja ja mökkejä.

Silmiinpistävän siistiä

Kristiinak_04

Huoltorakennuksessa on hyvät ja tilavat keittiöt, sekä vessat ja suihkut.

20140717_Apukins-1018

Rakennuksessa on myös lastenhoitotila, sisäleikkipaikka, TV-huone sekä. Huoltorakennuksen yhteydessä on myös kemssantyhjennys ja jätteiden lajittelupaikka. Rannassa on grillikatos. Rantasaunaan pääsee tilauksesta. Kaikki tilat Pukinsaaressa ovat jopa silmiinpistävän siistejä.

2009_08_24_KristiinananKa_ (162)

Toimistorakennuksesta portilla on kioski, josta saa myös elintarvikkeita sekä burgereita ja kebab-annoksia. Jäätelönostajia on joskus jonoksi asti, koska aivan caravan-alueen vieressä on kaupungin uima.

Kristiinak_06

Hiekka on hienoa ja ranta matala, lapsillekin sopiva.

20140717_Apukins-1011

Syvemmästä kohdasta löytyy hyppytorni.

2009_08_24_KristiinananKa_ (135)

Rannasta on hyvä lähteä melomaan. Läheiset vesialueet ovat saarien suojaamia.

Kristiinak_05

Leirintäalueen uimarantaa vastapäätä on Korkeasaari, jossa on KSF:n pursiseura. Sen kesäravintola Paviksen terassille tulee sillan kautta kävelymatkaa reilu kilometri. Tarjolla on ruokaa ja juomia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s