Jos tulet Sysmään Lahden suunnalta, voi tie nousta pystyyn Vääksyssä.
Kannattaakin pysähtyä vääksyn kanavalle ihmettelemään sulkuporttien toimintaa. Kanavan rannalla on mm. mukava ulkoilmakahvila ja taidenäyttelyrakennus.
Päijännetalossa on kalastusmuseo ja luontokeskus.
Vääksystä reitti Sysmään kulkee Pulkkilanharjun kautta. Tie on valittu Suomen kauneimmaksi vuonna 2014.
Harjulla on sillan jälkeen kiva pieni kesäkahvila.
Harjun eteläpuolella voi poiketa Kalkkisissa, jossa on Pihamaan Viinitilan myymälä ja kahvila.
Muutama kilometri kirkonkylästä on Kalkkisten kanava ja Kalkkisten koski.
Camping Sysmä on hyvissä käsissä
Camping Sysmää vetää toista kesää uusi innokas yrittäjä Mia Kärkkäinen. Aloittaessaan keväällä 2014 hän teki alueen omistajan Sysmän kunnan kanssa kahden vuoden vuokrasopimuksen.
Ensimmäisenä vuonna alkukesä meni hyvin eikä suomalaisten kesälomien loppuminenkaan hiljentänyt aluetta. Eurooppalaisten vieraiden määrä yllätti ja kiirettä piti kun kesätyöläiset olivat palanneet koulun penkille.
Oikea ammatti löytyi
Kun ensimmäinen kesä oli takana, totesi Mia leirintäalueen hoidon olevan se, mitä hän haluaa tehdä isona.
Hän saikin tehtyä kunnan kanssa kymmenen vuoden vuokrasopimuksen. Pitkällä sopimuksella on nyt hyvä jatkaa. Alueella kannattaa panostaa niin rakentamiseen kuin markkinointiinkin. Töitä leirintäyrittäjällä riittää mutta into on kova, kertoo Mia. Onkin mukava nähdä kuinka nuorempikin polvi jaksaa yrittää leirintämatkailualalla.
Kesäksi 2015 kaikki alueen 20 mökkiä on kunnostettu sisältä. Värit menivät uusiksi ja sitä mukaa verhotkin.
Osasta mökkejä purettiin kerrossängyt koska niihin eivät vakiokokoiset patjat sopineet. Muutamaan mökkiin on hankitti parivuode ja sohvasta saadaan lisää vuodetilaa. Mökit ovat 2-6 hengelle ja niissä on uudet jääkaapit ja keittolevyt.
Leirintäalueen yhteydessä toimii myös hostelli-rakennus.
Paikkoja karavaanareille Sysmästä löytyy 50, joista 40 sähköllä. Kausipaikkalaisia on muutama. Matkailuajoneuvo ovat nurmikkoalueilla, kaikki melko lähellä rantaa ja järvimaisemaa.
Historiaa ja nykyaikaa huoltorakennuksissa
Camping Sysmän päärakennus on vanha huvilamainen rakennus jossa asui kirjailija ja eläinlääkäri Yrjö Kokko vuosina 1938 -1944. Kuuluisimpia Kokon teoksia ovat valokuvin kuvitettu Lapinkirja Laulujoutsen sekä Pessi ja Illusia. Laulujoetsenen kuvien arvokkuutta lisää se, että kuvat otettiin ainaka, jolloin laulujoutsen oli Suomessa harvanainen ja arkana lintuna pesi vain syrjäseuduilla.
Päärakennuksessa on toimisto, kahvila-ravintola ja pieni myymälä.
Salissa on myös oleskelunurkkaus, jossa on luettavaa, mm. päivän lehdet sekä kirjakirppis. Sivuhuoneessa on biljardi.
Huoltorakennukset Leirintäalueella ovat modernit. Kunta on tehnyt niissä täysremontin viitisen vuotta sitten.
Keittiörakennus, josta on avara maisema järvelle, on tyylikäs ja hyvin varusteltu. Huoltorakennuksessa on vessat suihkut sekä pyykinpesutila, kemssantyhjennys ja ajokaivo.
Kaksi saunaa, kolmas työn alla
Huoltorakennuksen päädyssä on VIP-sauna ja pieni suojainen terassi.
Toinen tilaussauna on rannassavanhassa hirsirakennuksessa. Se kuuluu paikan alkupeäisiin rakennuksiin mutta on remontoitu.
Asioihin paneutumisesta kertoo saunana kankaiset pefletit ja löylytuoksut. Kesäaikana leiriytyjille on ilmainen aamusauna, naisille 10-11, miehille 11-12.
Rannassa on myös vessat ja grillikatos jossa on ruokapöydät ja kaksi ulkogrilliä.
Rannan toisessa päässä on kunnan uimaranta, hyvät uimalaiturit sekä kiipeilyteline, liukumäki ja keinut lapsille.
Mökeissä asuu paljon työporukoita. Heitä varten oli hyvä aloittaa leirintäalueen ravintolassa aamiaistarjoilu sekä keittolounas. Lämminruoka on leirintäalueluokituksessa edellytyksenä neljälle tähdelle, jotka Camping Sysmä sai keväällä 2015.
Kehitystyötä kysynnän mukaan
Viime kesän tapaan Camping Sysmässä järjestetään erilaisia tapahtumia, jotka tuovat alueelle uutta väkeä. Muutakin uutta on suunnitteilla. Alueelle on tulossa kaavamuutos vuonna 2016. Se mahdollistaa neljän isomman mökin rakentamisen.
Hostellin piharakennuksen puulämmitteinen tilaussaunakin on tarkoitus remontoida. Saunan yhteyteen tulee iso terassi ja kaasugrilli. Päärakennukseen on tulossa myyntiin Kalkkisten Pihamaan Viinitilan siiderit ja muita lähiruokatuotteita.
Kaunista Päijät-Hämettä
Sysmän on pieni mutta kesällä vireä kylä. Keskustassa on kaksi ruokakauppaa ja tori.
Lähellä Camping Sysmää on mielenkiintoinen vanhojen tavaroiden kauppa ja vaatteiden outlet-myymälä.
Myös pienvenesataman ravintola Rantaterassi on lähellä leirintäaluetta.
Lähiseutukin on kaunista katsoa. Noin kilometrin päässä keskustasta on Sysmän kekiaikainen kirkko.
Se on jäänyt syrjään pitäjän keskuksesta, eikä ympäöristössä ole juurikaan uudisrakennuksia.
Kuusi kilometriä kirkolta länteen on Päijätsalon saaren retkeilyalue, joka kuuluu Päijänteen kansallispuistoon.
Näkötornista aukeaa silmien eteen upea saaristoinen järvimaisema. Päijänne on Suomen toiseksi suurin järvialue.
Tosi mukava matka Asikkalasta Sysmään
TykkääTykkää
Looks great!! See you in the summer ….
TykkääTykkää
Todella IHANA paikka kuin myös lähiseutu. Suosittelen.Keijo Ingström Vantaa
TykkääTykkää