Loskaa pakoon

Tropiikkiin loskaa pakoon

Kun ulkona tulee räntää ja vettä, lämmin etelä houkuttelee. Mutta kauas on pitkä matka ja lentäminen maksaa.

3_ranta

20120403_c_TropicIsl_ (1257)

Tropiikki aukeaa myös automatkan päässä. Jos ei nyt aivan naapurissa, niin melko lähellä Berliinissä. Entinen Itä-Saksan alue tarjoa paljon nähtävää turistille. Syrjäseuduilla aika pysähtyi. Ei revitty vanhaa, eikä rakennettu uutta. Vanhojen teollisuusalojen taannuttua on matkailusta tullut erityisen tärkeä. Vanhoja rakennuksia ja kyliä kunnostettu, kartanoista on tehty majataloja. Mutta mitä tehdä vanhalla jättiläismäisellä ilmalaivahallilla, jonka pinta-ala on 66 000 m². Otetaan Kauko-Idästä pala tropiikkia sademetsineen ja vesistöineen. Näin saadaan Euroopan suurin trooppinen lomamaailma, Tropical Islands Resort.

Hallin mittasuhteet ovat valtavat

1_Halli

Itsekantavan hallin sisälle mahtuisi kahdeksan täysikokoista jalkapallokenttää. Halli näkyy Berliinin Potsdamer aukiolle, jonne on matkaa yli 60 kilometriä. Korkeutta on 107 metriä. Vertailun vuoksi Olympiastadionin torni on ”vain” 72 metriä. Pituutta hallilla on 360 metriä, leveyttä 210 metriä. Ilmalaivat kulkivat sisään ja ulos 660 tonnia painavista ovista.

Lämpötila mukavampi kuin oikeassa sademetsässä

Lämpötila hallissa on 26 astetta ja kosteus miellyttävä 40-60 %. Tässä ilmastossa viihtyvät niin ihmiset, kuin kasvitkin. Hallin keskiosassa kohoaa kallioinen kukkula. Sen kävelypolkuja reunustaa rehevä viidakko, josta kasvitieteellinen puutarha voisi olla melkein kateellinen. Viidakossa virtaa joki ja osa siitä päätyy putouksena uima-altaaseen.

20120403_c_TropicIsl_ (1253)

20120403_c_TropicIsl_ (1234)

Altaita ja hiekkarantaa

Pääaltaita on kaksi. Veden lämpötila näissä on 30 astetta. Toisella altaalla on 200 metriä pitkä hiekkaranta. Jos ei halua makoilla hiekalla, voi asettua palmujen katveeseen pengerretylle rinteelle. Rinteen päällä on kaksikerroksinen baari.  Isomman altaan keskellä on saari, jossa järjestetään live-musiikkiesityksiä ja muuta ohjelmaa.

4_ranta

20120403_c_TropicIsl_ (1236)

Toisessa altaassa on monenlaisia poreita ja suihkuja. Tämän altaan rannalta voi myös vuokrata mökin, jonka terassilta voi iltasella seurata lasten telmimistä vedessä. Hallin takapäässä on suurempi lasten osasto monenlaisine vesiliukumäkineen.

20120403_c_TropicIsl_ (1295)

Tropical Islands on auki 24 tuntia vuorokaudessa ja valaistus muuttuu kellonaikojen mukaan.

20120403_c_TropicIsl_ (1294)

Hiostusta

Toisessa päässä hallia hieostetaan ihmisiä, muttei onneksi DDR:n tyyliin. Suuri saunaosasto on jaettu erityyppisiin alueisiin. Täältä löydämme monenlaista höyryhuonetta ja yrttisaunaa. Yksi saunarakennus on saanut muotonsa Ankor Watt-temppelistä, toinen Uudesta Seelannista. Elefanttitemppeli on rakennettu intialaisten pyhättöjen mallilla. Balilainen sauna on korkeammalla pylväiden varassa, kristallisaunat taas luolastossa.

6_saunat

Saksalaiseen tapaan, vanhoja saunaperinteitä kunnioittaen, saunat ovat yhteissaunoja ja kaikki saunovat alasti. Tarkkaan tyyliin kuuluu asetela pyyhe alustaksi selästä jalkoihin. Saunaan tullessa pyöräytetään tiimalasi ympäri ja ollaan löylyssä juuri sen määräämä aika.

20120403_c_TropicIsl_ (1242)

Sauna-alueella saa myös erilaisia kosmeettisia hoitoja ja hierontoja. Täällä on myös täydellinen kuntosali ja oma tila meditointiin.

wellness_trimurti1

Itämaiset ateriat

20120403_c_TropicIsl_ (1286)

Kun sielua on voideltu saunassa on ruokailun aika. Viidakossa on erilaisia ravintoloita, joista löytyy trooppisia juomia, pikkupurtavaa ja intialaisia makuelämyksiä. Á la carte-ravintolassa voi ruokailla oikein huolella. Jabarimba-ravintolassa nautitaan grilli-ilta, jonka päälle nautitaan trooppisesta varieté-näytöksestä.

Premiere der neuen TI-Abendshow "Magie der Sinne"

Majoitusta moneen makuun

7_majoitus

Koska Tropical Islands on avoinna kellon ympäri, voi alueella myös yöpyä. Majoitusvaihtoehtoja on runsaasti. Lähes kaikissa mökeissä on ilmastointi ja minibaari. Yöpyminen kustantaa puolentoistasadan kahta puolta henkeä kohti. Valittavana on mökki altaan rannalla tai vaikkapa teltta palmujen katveessa hiekkarannalla.

8_majoitus

Bali-paviljongin ylelliset huoneet ovat tornissa, josta aukeaa hienot maisemat yli koko alueen. Parhaat maisemat halliin tarjoaa kuitenkin hallin katossa leijaileva kuumailmapallo!

Ilmakuva

Caravan-alue

20120403_c_TropicIsl_ (1229)

Zeppelin-hallin vieressä on suuri pysäköintialue, jossa voi yöpyä matkailuajoneuvolla, ihan luvan kanssa. Parkkipaikalla mekin nukumme. Vaikka on huhtikuu ja arkipäivä, caravan-alue on täynnä.

20120403_c_TropicIsl_ (1220)

Leirintäalue löytyy puolen kilometrin päästä tropiikista. Ajoneuvopaikat voi varata etukäteen. Alueelta on jatkuva ilmainen bussikuljetus tropiikkiin. Leiriytyjä voi käydä tropiikissa useammankin kerran päivässä. Lipun ovat voimassa 24 tuntia ja vuorokausi vaihtuu 03:00. Caravan-alueella on 91 paikkaa matkailuajoneuvoille ja 20 ns. comfort-paikkaa, joiden pinta-ala on 100 m2. Näissä on nurmikkopohja ja betoninen ajoneuvopaikka sekä omat sähkö- vesi- ja jätevesiliitännät.

9_caravan

Alueella on myös telttailualue sekä 34 tiipiitä, joissa on kiinteät vuoteet petivaatteineen. Huoltorakennukset ovat siistit ja korkeatasoiset.

20120403_c_TropicIsl_ (1219)

www.tropical-islands.de/en/tropical-world/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s