Varanginvuono on karunkaunista luontoa ja vanhaa suomalaisasutusta Norjan pohjoisimman läänin Finnmarkin perukoilla.

Nimensä mukaisesti Finnmarkin seudulla on paljon suomalaisia jotka muuttivat tänne Pohjois-Suomen katovuosien jälkeen. Suomenkieltä puhutaan edelleenkin monissa kalastajakylissä.

Maisema on karua ja villiä erämaata. Puita on vähän, pidemmälle itään mennessä ei lainkaan.

Jäämeren tuivertamassa maastossa menestyvät vain matalat, parikymmensenttiset kasvit ja varvut.

Meressä ja koskissa sen sijaan on elämää, kalaa riittää. Ravintoa hakemaan tänne ihmiset aikanaan ovat hakeutuneetkin.

Vuonon pohjoisranta harvaanasuttua erämaata

Olemme liikkeellä vanhalla Suomessa valmistetulla Matkaaja Transhotellilla. Auto on vuodelta 1987.

Varangin vuonolle voi tulla Utsjoen kautta.  Me otamme kuitenkin koko kierroksen ja ajamme Inarijärven pohjoispuolta Sevettijärven  kautta Näätämön rajanylityspaikkaan. Näätämössä on hyvä tankata auto ja jääkaappi ennen kalliiseen Norjaan siirtymistä.

Näätämöstä tie vie Neideniin pienen vuononhaaran perukalle, jonne laskee Suomen puolelta ärjyvä koski. E6 tien risteyksessä on kaksi leirintäaluetta. Toinen alhaalla kosken rannalla, toinen ylhäällä tunturin kupeessa. Idässäpäin olisi Kirkkoniemen, 3 000 asukkaan taajamaan. Kylän synnytti kaivostoiminta ja asukkaita oli yli 5 000, mutta väkiluku laskee koko ajan, kun rautamalmin louhinta lopetettiin 1996. Kylässä ei ole kovinkaan paljoa historiallista nähtävää, koska saksalaiset tuhosivat sen maan tasalle vuonna 1944. Eurooppalaisia ja kauempaakin tulevia turisteja kiinnostaa Venäjän rajan läheisyys.

Jatkammekin Neidenistä suoraan länteen ajellen pitkään lähes asumatonta tunturiylänköä, vesisateessa.

Lopulta turkoosin sininen Varanginvuono aukeaa eteemme – ja sadekin taukoaa hetkeksi. Maisema on puutonta aavaa ja meren rannassakin on hyvin vähän asutusta.

Varsinaisia kyliä ei tällä suunnalla pohjoisrantaa ole lainkaan, vain muutaman talon ryhmiä. Ilmasto on ankaraa kun pohjoistuuli pääsee pyyhkimään suoraan Jäämereltä. Suojaisia satamapaikkoja ei kalastusveneille ole.

Vuonon pohjukassa on ensimmäinen varsinainen kylä. Varangerbotn on kunnan hallinnollinen keskus ja saamelaisen kulttuurin keskus.

Poikkeamme museoon tutustumaan merisaamelaisten 10 000 vuotta vanhaan historiaan. Keskuksessa on myös matkailuneuvonta.

Kohti maailmanloppua

Tästä lähdetäänkin vuonon pohjoista rantaa kohti itää. Maailman loppua kohti sanovat Norjalaiset. Tien päästä löytyy aikanaan Norjan ja myös koko Euroopan itäisin kaupunki.

Rannikkoa täplittävät pienet kylät helminauhan tapaan. Näistä monet kylät ovat ”suomalaisia”.

Pääelinkeinona on yleisimmin kalastus mutta myös poronhoito. Merestä saaliiksi nousee kuningasrapua, turskaa ja seitä.

Nessebyssä on kveenien, eli pohjois-suomalaisten rakentama puukirkko vuodelta 1858. Se on seudun ainoa kirkko joka ei palanut saksan armeijan vetäytyessä.

Mortensnesissä on saamelasimuseon ulkoilmakohde.

Rannassa on rauta-ajalta peräisin oleva valaanrasvan keittopaikka, jonka kivipiirejä saamelaiset käyttivät myöhemmin uhripaikkoinaan.

Seudun ainoa leirintäalue

Vestre Jakobselva on suomalaisten perustama kalastajakylä. Täältä löydämme kauppoja ja kahviloita, hieman ilta-aurinkoa sekä näillä seuduilla harvinaisen leirintäalueen.

Perille on viitoitus muttei kaikille ilmeisesti tarpeeksi selkeä.

Leirintäalue on kylän yläpuolella ja sähköpaikkoja löytyy parikymmentä.

Leiriydyttyämme laskeudumme jalan Jakobelvan lohijoen varrelle ja suuntaamme kohti merenrantaa ja kalasatamaa. Rantoja reunustaa täällä vielä tiheät pusikot.

Tästä itään ei puita enää juurikaan ole, joitais sitkeitä matalia kukkia kyllä.

Laskuveden aikaan matka merenrantaan on kilometriä lyhyempi kun pääsemme oikaisemaan kuivillaan olevan lahdelman yli.

Rannasta löydämme kalastamana aittoineen ja kalankuivatustelineineen.

Suomalaiskeskus Vesisaari

Vesisaaren kaupunki syntyi 1400-1500 luvulla nykyisen kaupungin edustalla olevaan saareen. Tästä nimi.

Sittemmin asutus siirtyi mantereelle ja kaupunki alkoi kasvaa. Vesisaari eli Vardø on Finnmarkin läänin hallintokaupunki, jossa on asukkaita n. 6 200. Se on aikoinaan ollut tärkeä suomalaisasutuksen keskus ja kaupunkia pidetään edelleenkin Norjan suomalaisena pääkaupunkina.

Suomalaisia perinteitä vaalitaan toukokuisilla kveeniviikoilla sekä Suomen itsenäisyyspäivän juhlallisuuksilla. Suomenkielen taitoa ylläpidetään. Uudessa kirjastossa on Norjan suurin suomenkielisen kirjallisuuden kokoelma.

Saarella on pytyssä masto, josta Roald Amundsenin ilmalaiva ”Norge” suuntasi pohjoisnavan yli 1926. Saarelta löytyy myös ”Ilmalaivoja ja kalastusveneitä”-näyttely, joka kertoo navoille suuntautuneista tutkimusmatkoista.

Ekkerøy

Seuraava mielenkiintoinen paikka on Ekkerøyn kalastajakylä.

Kylä sijaitsee kapealla hiekkakannaksella, jonka päässä on korkea kallioinen niemi. Paikka on lintubongarien paratiisi kevätmuuton aikaan. Niemen kärjessä on kaunis museoitu kalastajasatama, kauppamuseo ja kalaravintola. Paikalliseen tapaan nämäkin paikat aukeavat vasta iltapäivällä.

Itäänpäin ajettaessa tie kapenee ja maisemat muuttuvat yhä karummiksi.

Rinteet ovat paljasta kalliota ja rannat kivikkoa. Kasvillisuus on matalaa heinikkoa ja varvikkoa. Maiseman karuutta ei korjaa yhtään jatkuva tihkusade!

Jokaisen tuntureilta laskevan joen suulla on  autojen, vaunujen ja telttojen ja telttasaunojen leirejä. Paikallisen tavan mukaan kalastusmatkailijat leiriytyvät luontoon. Leirintäalueita ei juurikaan ole.

Vuoreija on Euroopan itäisin ja Pohjois-Norjan vanhin kaupunki

Vuoreijaa lähestyttäessä noustaan jyrkästi paljaalle tunturiylängölle. Voi vain kuvitella millainen sää täällä on kun myrsky puhaltelee Jäämereltä. Pahimpien myräköiden ajaksi tie suljetaankin kokonaan liikenteeltä.

Harjanteen päältä aukeaa lopulta näkymä erikoiseen Vuoreijan eli Vardøn kaupunkiin, joka on ahtautunut pitkulaiseen saareen.

Vuoreija on täynnä erikoisuuksia: Norjan itäisin kaupunki, maailman pohjoisin linnoituskaupunki, läntisen Euroopan ainoa arktisella ilmastovyöhykkeellä sijaitseva alue.

Pohjois-Norjan vanhin kaupunki, Finnmarkin vanhin kalateollisuuden keskus.

Myös ajo kaupunkiin on erikoinen ja jopa hieman pelottava. Tie kulkee lähes kolmen kilometrin matkan tunnelissa, 88 metriä merenpinnan alapuolella.

Rikkaiden kalavesien ansiosta Vuoreija on ikivanha asuinpaikka. Vanhimmat jäljet asutuksesta löytyvät ajalta 4000 – 5000 vuotta eKr. Vuoden 1300 tienoilla Vuoreijaan rakennettiin ensimmäinen linnoitus ja 1789 se sai kaupunkioikeudet, ensimmäisenä koko Pohjois-Norjassa.

Tämäkin kaupunki tuhoutui pahoin toisen maailmansodan pommituksissa ja niitä seuranneissa tulipaloissa.

Silti Vuoreijasta löytyy useita sotaa edeltäneeltä ajalta olevia rakennuksia, mm. koko Pohjois-Norjan suurin puurakennus, ala-asteen koulu. Vanhaan tähden muotoon rakennettuun linnoitukseen pääsee tutustumaan opastetulla kierroksilla.

Yhdellä linnoituksen tykeistä ammutaan keväällä laukaus kaamoksen loppumisen merkiksi.

Nykyajan linnoituksena saaren korkeinta kohtaa hallitsee suuri tutka-asema.

Vuoreija on merivoimien tukikohta ja NATOn koillisin vartiopaikka.

Me satumme kaupunkiin loppukesän Vardø-festivaalien aikaan. Linnoituksessa on juhlallisuuksia ja torvisoittoa. Myös koko kaupunki on täynnä juhlahumua, markkinoita, tapahtumia ja juhlaliputettuja sotalaivoja

…ja täysinäisiä ravintoloita. Mainitsin aiemmin että näin kaukana pohjoisessa eivät puut menesty. Vuoreijasta löytyy kuulemma yksi puu, pihlaja, joka kääritään talveksi suojapakettiin!

Eiks tääll oo nökkel ostia??

Tenojoen varteen

Viimeinen yö Norjan puolella vietetään paluumatkalla Tanabru Campingissä.

Tanabrun kylän yöelämä ei ole kovin vilkasta.

Leirialueen asukkailla kuuluukin suurimmaksi osaksi yöt kalaa vongatessa.

Utsjoen kautta Suomeen

Paluu Suomeen tehdään Tenojokea Norjan puolella seuraillen.

Ylitämme joen Utsjoella ja kuin kiusallaan pilvet väistyvät lähes viikon mittaisen sateen jälkeen.

Leiriydymme Utsjoella Camping lapinkylään nauttimaan auringosta.

Reissu Varangin vuonolle oli hieno, vaikka meillä sää olikin suurimmaklsi osaksi sateinen. Kilometrejä kertyi Etelä-Suomesta reilut 3000 kilometriä. Kun kerroimme jollain etelän caravan-alueelle käyneemme Varangilla, meiltä kysyttiin: Ai tuolla autolla!!?