Sata kilometriä santaa ja rantaa

Liettuan rannikko on yhtä pitkää hiekkarantaa. Suosituin turistialue on Kuurin kynnäs, kapea hiekkainen rannikonsuuntainen kannas. Kynnäs hyväksyttiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 2000.

Päätämme lähteä tutustumaan rannikkoon elokuun loppupuolella, kun suurin lomaruuhka on jo ohi mutta lämmintä vielä pitäisi riittää. Päätös osoittautuu oikeaksi. Väkeä ei ole liikaa ja lämpötila kohoaa joka päivä kahdenkymmenen paremmalle puolelle.

Liettua on lähellä

Lähdemme aamupäivällä Tallinkilla Helsingistä ja rantaudumme Tallinnaan puoliltapäivin, ajamme halki Latvian ja saavumme Liettuaan jo saman päivän iltana.

Ensimmäistä leiriä olemme pystyttämässä Liettuassa iltakahdeksalta. Leirintäalue on pieni viihtyisä paikka lähellä Siauliain ristikukkulaa. Ristikukkulasta ja caravan-alueesta lisää omassa jutussaan.

Rannikon turistikaupunki Palanga

Toisena matkapäivänä ajamme rannikolle hyväkuntoista tietä. Liettuassa pääsemme useilla teillä nauttimaan EU-maksujemme tuloksista. Uusimmat tiet on kunnostettu EU-tuella.

Rannikon pohjoispäässä on pieni Palangan kaupunki, joka on suosittu turistikohde. Hotelleja on yli 200. Ohitamme paikkakunnan kuitenkin nopeasti.

Kaupungin pohjoispuolen kaksi leirintäaluetta ovat melko kehnoja ja kaukana rannasta. Kartan mukaan kaupungin eteläpuolella on myös alue mutta sitä ei löydy.

Ruokaostoksilla kuitenkin käymme sillä matkamme suuntaa maaseudulle, etelään lähemmäs Klaipedaa. Pajurion kansallispuistossa Karklen kylässä on kolme leirintäaluetta.

Ziogelis Camping tarjoaisi helteellä puuston suojaa mutta on melko kaukana rannasta.

Karkles on lähempänä rantaa mutta on avoin kenttä.

Valitsemme Pajurio Takas-alueen, joka on lähinnä rantaa. Teltta- ja caravan-paikat ovat metsän reunassa nurmikentällä. Vessat ja suihkut ovat kohtuullisen hyvät.

Keittopaikka on hyvin vaatimaton, mutta karavaanarillahan on oma kyökki.

Pihalle rakentavat uima-allasta, joka lienee valmis jo kesällä 2015.

Seuraava päivä kuluu rantamaisemia katsellessa.

Illansuussa pyöräilemme katsomaan pientä kansallispuiston luontonäyttelyä.

Sitten polkaisemme läheiseen ulkoilma-tavernaan syömään. Alkukeitolle ja possunlihasta tehdylle saslikille tulee hintaa noin 7 euroa, oluttuoppi maksaa euron!

Rannikon pikkukylistä ja maaseudulta löytyy paljon maalaisravintoloita, joissa on viehättäviä ulkoterasseja, katoksia, lampia, puroja – ja ennen kaikkea hyvää ja edullista ruokaa.

Saksalaisten matkatyyliä.

Satamakaupunki Klaipeda

Klaipeda lähellä Kuurin kynnäksen pohjoispäätä, on Liettuan kolmanneksi suurin kaupunki.

Rahtilaivoille on suojaisa satama kynnäksen takana. Kymmenen kilometrin rantakaistaleelle leviävä satama on suurimpia koko Baltiassa.

 

Löydämme autolle aidatun vartioidun pysäköintialueen läheltä pienvenesatamaan. Hyppäämme pieneen rautapattiin, joka kuljettaa väkeä salmen yli kynnäksen puolelle. Venematka rahtilaivojen ja tankkereiden lomassa on hauska ja edullinen.

Vene rantautuu lähelle merimuseota, joka on rakennettu vanhaan merilinnoitukseen.

Linnoituksen keskellä suuressa pyöreässä rakennuksessa on merivesiakvaarioita koralleineen ja paikallisine kaloineen.

Linnoituksesta löytyy myös erilaista merenkulkuun liittyvää esineistöä sekä delfinaario. Jos haluat ottaa museoalueella kuvia, on lunastettava kuvauslupa.

Paluumatka kaupunkiin tehdään taas veneellä, suuria rahtilaivoja väistellen.

Pienvenesatama on aivan vanhan kaupungin kupeessa. Kaupunki kuului satoja vuosia Preussiin. Rakennukset ovat hyvin saksalaistyylisiä. Sataman lähellä oleva linnoitus on lähes raunioina ja nytkin suljettuna korjaustöiden vuoksi.

Teatteriaukion torilla on tarjolla tietenkin runsaasti meripihkaa. Kaupungin läpi mereen laskevan Danes-joen varrella on useita ravintoloita ja hyvää ruokaa!

Kynnäs on hiekkakannas

Kuurin kynnäkselle siirrymme autolautalla, joka kulkee puolen kilometrin salmessa melko tiheään. Matkan pituuteen nähden kyyti on suhteellisen kallis 112 litiä. Lisäksi tulee kynnäksen 70 litin tiemaksu. Nämä tekevät yhteensä noin 55 euroa. Paluu on ilmainen.

Kuurin kynnäksellä on pituutta 98 kilometriä. Noin puolet siitä on Liettuan puolella. Toinen puoli kuuluu Venäjälle. Kannaksen leveys vaihtelee 3,8:n kilometrin ja 400:n metrin välillä.

Hiekkainen kannas oli joskus aikamoinen peto. Kun puut oli 1500-luvulle tultaessa oli käytetty laivojen rakennusaineeksi, lähtivät hiekkadyynit liikkeelle. Hitaasti mutta varmasti hiekka nieli toistakymmentä kylää. Vasta 1900-luvun puolivälissä aavikoituminen saatiin pysähtymään ruohoistutuksilla ja Tanskalaisilla vuorimännyillä. Vuorimäntyjen huono puoli on, että niiden alaoksista tulee rutikuivia.

Vuonna 2006 kynnäksen pohjoispäätä koetteli vuosisadan pahin metsäpalo, joka tuhosi 237 hehtaaria metsää. Nyt uusi puusto on jo alulla.

Kynnäksen eteläpäähän

Kynnäksellä on muutama kalastajakylä. Kaksi suurinta, Nida ja Juodkrante tosin kalastelevat nykyisin etupäässä turisteja.

Juodkrantessa poikkeamme satamassa murkinalle, jotta jaksamme tehdä parin kilometrin kävelylenkin noitametsään.

Kylän eteläpuolelta lähtee metsään kävelytie, jonka varrella on kymmeniä puisia peikkoja, noitia ja muita pelotuksia. Polulla on pituutta pari kilometriä. Kannattaa kävellä…

Illaksi majoitummeNidaan lähelle Venäjän rajaa. Leirintäalueella on hyvätasoiset vessat ja suihkut. Kaksikerroksisessa päärakennuksessa on myös majoitustiloja, saunat ja hyvä ravintola ulkoterasseineen.

Caravan-alueella on telttailualue ja 100 matkailuajoneuvopaikkaa.

Paikat on rajattu maassa kyljellään makaavilla vanhoilla sähköpylväillä. Ajoneuvojen väliin jää usein vain yhden metrin turvaväli, vai pitäisikö sanoa hajurako. Kuvassa saksalainen tyylinäyte leirintämatkailusta.

Elokuun loppupuolella alueella on jo tilaa mutta keskikesällä on täyttä.

Nidan vanha kalastajakylä

Seuraavana aamuna siirrymme polkupyörillä puolitoista kilometriä Nidan vanhaan kalastajakylään. Rannassa on mukava pienvenesatama, josta pääsee myös risteilylle.

Heti rannan tuntuntumassa kylää halkovan pääkadun varrella on matkamuistomyymälöitä ja tietysti meripihkakauppiaita.

Rannan talot ovat yksikerroksisia puutaloja kapeiden kujien varrella.

Kylältä löytyy kalastusmuseo, meripihkamuseo ja kirjailija Thomas Mannin huvila sekä pari kirkkoa.

Seudun erikoisuus ovat värikkäiksi maalatut tuuliviirit, joihin on sahattu kaupungin siluetteja.

Paluumatkalla leiriin täydennämme muonavaroja keskustan valintamyymälässä, Maximassa ja taas harmittaa Suomen elintarvikkeiden hinnat!

Samaa hiekkaa, erilaisia rantoja

Iltapäivällä suuntaamme uimarannalle. Metsän läpi kulkee vie puolikilometrinen kävelytie. Laskeudun kymmenenmetriseltä hiekkajyrkänteeltä alas merenrantaan. Ihmettelen tuimia katseita. Jotkut melkein puivat nyrkkiä ja polpotus on kova. Tilanne rauhoittuu kun ohitan kyltin, jossa lukee naisten ranta.Näinhän minä jonkun naistenrantakyltin ylempänä metsässä, mutta en ymmärtänyt että se tarkoittaa naisten nakurantaa! Toisessa suunnassa olisi ollut naturistiranta perheille mutta missä on miesten ranta?

Loppupäivä menee mukavasti ”normaalilla” rannalla. Hellettä on sopivasti ja merivesi mukavan piristävää.

Hiekkajyrkänteen päällä on kioski, josta saa juomaa terassille kun omat eväät loppuvat.

Monikilometrinen dyynialue

Kun säät suosivat, on seuraavakin päivä vietettävä hiekalla lötkötellen, välillä aurinkovoiteella ruumista balsamoiden.

Iltapäivällä käymme vaeltelemassa alueen suurimmalla luontokohteella. Usean kilometrin pituinen dyynialue ulottuu Venäjän rajalle ja siitä vielä kilometreittäin etelään.

Pitkää kävelyä pehmeällä upottavalla hiekalla tosin ei jaksa tehdä.

Viimeistä Kuurin kynnäksen iltaa juhlistamme ulkoilmatavernassa leirintäalueen vieressä. Seuraavana päivä matka jatkuu mantereelle ja kohti itää.