Kevätti löytyy Kouvolan läheltä, kuutostieltä viitisentoista kilomeriä pohjoiseen. Kahden hehtaarin kokoinen alue sijaitsee Kymijoen vesistöön kuuluvan Rapojärven Kevätinlahden rannalla.
.

.
Alue toimii ympärivuotisesti. Kevätti, kesätti, syksytti ja talvetti.
Kevätillä on pitkä leirintähistoria. Lauri Nikula aloitti toiminnan maillaan jo vuonna 1952. Nykyisin alueen omistaa Laurin poika Risto vaimonsa Raijan kanssa. Asumme alueen lähellä ja pyöritämme toimintaa ympärivuotisesti, kertoo Risto Nikula.
Kevätin caravan-alueella toimii SF-Caravan Kaakon Cawerien sopimusalueena. Kausipaikkaansa alueella pitää kesällä 30-40 vaunukuntaa, talvellakin pari kolmekymmentä laskeskelee Risto.
.

.
Järvenrantapaikka
Alueen eteläpuolelle avautuu Kevätinlahti. Aurinkoa riittää koko päiväksi. Ranta on hienoa hiekkapohjaa ja lapsille sopivan syvyistä. Lapsille löytyy myös trampoliini ja paljon tilaa temmeltää.
Matkailuajoneuvopaikkoja Kevätistä löytyy 120, kaikki sähköistettyjä. Maasto on hiekkapohjaista männikköä ja entistä heinäpeltoaluetta.
.

.

.
Rannassa on huoltorakennus, jossa miehille ja naisille on oma saunansa. Viikonloppuisin yöpymismaksuun sisältyy yleinen saunavuoro. Eri saunoissa miesten ja naisten sauna onnistuu samaan aikaan. Viikolla voi lämmittää yhteissaunan kolmella eurolla per nenä. Yksityinen saunavuorokin on edullinen, 15 e/h.
.

.

.
Oma tilansa löytyy myös tiskaukseen kokkaamisen tai sisäoleskeluun. Suosituin kokoontumispaikka kausipaikkalaisilla on kuitenkin huoltorakennuksen viereinen kota. Grillikotaan mahtuu pitkälti toista kymmentä henkeä
Kemssantyhjennykseen on kaksi paikkaa.
Kaakon Cawerit kausipaikoilla
Kevätti on SF-Caravan Kaakon Cawerien yhteistoiminta-alue. Yhdistys perustettiin helmikuussa 2013. Perustamiseen osallistuin nelisenkymmentä henkeä.
Kevätissä järjestetään vuoden mittaan erilaisia tapahtumia. Vuoden suurimpia juhlia ovat Juhannus, sekä loppukesän Rosvopaistit, yleensä elokuun lopulla. Bingoja järjestetään satunnaisesti. Alueella on samat hinnat myös tapahtumien aikoina. Aikataulut löytyvät ilmoitustaulun lisäksi Facebookista ja kotisivuilta. www.kevatti.nettisivu.org.
Kesäaikaan Tykkimäen huvipuistossa vierailevia yöpyy alueella runsain määrin.
.

.