Kohtauspaikka SFC

Matkailutoiminta alkoi 40 vuotta sitten

Kohtauspaikka on perinteikäs alue Oulujärven eteläpuolella Vuottolahden rannalla. Jussi Tolsa aloitti maatilamatkailulla alueella vuonna 1983. Rantapaikka houkutteli paikalle Jussin karavaanarituttuja, jotka ehdottivat alueen laajentamista.

.

Kaikki talvikuvat: Kohtauspaikka

.

.

Lähes kaikki itse rakennettua

Rantaan nousu sauna vuonna 1991. Päärakennuksen lähelle keskitettiin grillirakennus, tanssilava sekä suurehko keittiörakennus tiskipaikkoineen. Kaikki nämä kolme rakennusta ovat monikulmaisia. Kohtauspaikan rakennukset pystytettiin itse. Jussi Tolsalla oli oma puusepänliike naapurissa ja tietenkin kaikki huonekalut ja keittiökalusteetkin valmistettiin itse.

.

.

.

.

Nykyisin Kohtauspaikan omistaa Jussin poika Markku Tolsa. Hienoa aluetta hoidetaan osin kausipaikkalaisten talkootyönä.

.

Laaja ja rauhallinen alue

.

.

Kohtauspaikan caravan-alueella on runsaasti matkailuajoneuvopaikkoja mutta laajana alueena se rauhallinen. Matkailuajoneuvopaikkoja on toistasataa joista sähköpaikkoja satakunta. Tiestö on kovaa hiekkapohjaista ja tontit kasvavat vahvaa nurmikkoa. Rannan tuntumassa olevilla alueilla on kausipaikkoja ja myös useita paikkoja vieraille.

Kausipaikkalaisia alueella on vajaat kolmekymmentä vaunukuntaa. Leireilijät tulevat ympäristökunnista. Ouluun on matkaa n. 160 kilometriä ja Kajaaniin kolmisenkymmentä. Kohtauspaikka vuokraa talvi-, kesä- ja vuosipaikkoja. Säilytyspaikan saa 1 – 12 kuukaudeksi tarpeen mukaan.

.

Päärakennusta on uudistettu

.

.

Päärakennus on lähellä rantaa. Sieltä löytyy vessojen ja suihkujen lisäksi talvilämmin keittiö, tiskipaikka sekä pyykinpesukone. Saman katon alta toimii myös toimisto sekä kioskibaari terasseineen sekä saunatilat. Sisustuksen puuosat ja kalusteet ovat hienosti viimeisteltyä käsityötä. Kahviossa on tehty pintaremonttia ja paneloinnit uudistettu harmaan ja valkoisen sävyillä.

.

.

Tilaussaunan yhteydessä on kodikas kokoontumistila baaritiskeineen. Yleinen sauna sisältyy yöpymismaksuun talvella lauantaisin, kesällä keskiviikkoisin, perjantaisin ja lauantaisin. Perhesauna kustantaa parikymmentä euroa tunti. Puolentunnin vuorokin järjestyy. Saunasta pääsee pulahtamaan avantoon puhdasvetiseen Oulujärveen. Kesällä matala hiekkapohjainen uimaranta on lasten mieleen.

Jussi ehti aloittaa päärakennuksen laajennuksen valamalla betonilaatan perustaksi. Tälle projektille on suunnitteilla jatkoa, kertoo Markku Tolsa.

.

Suosittu retkiluistelureitti

Hiihtäjille ajetaan latuja Oulujärven jäälle. Kovassa suosiossa on myös retkiluistelu. Vuottolahdelle aurataan leveää rataa muutama kilometri vuoden vaihteessa, kun jää kestää aurauskaluston painon. Kevättalvella Kohtauspaikan kahvila toimii viikonloppuisin ja sesonkiaikaan ja hyvällä luistelusäällä usein viikollakin.

.

.

Kalastusta Kohtauspaikalla voi harrastaa ympäri vuoden. Oulujärvi on tunnettu suurista kaloistaan. Talvella kannattaakin härnätä kaloja pilkillä.

.

.

Jussi Tolsa rakensi aikanaan suksien päälle pienen mökin, jonka sai hinattu järven jäälle pilkkijän suojaksi. Enää tuo tupa ei ole käytössä. Kesällä Kohtauspaikka Suurimman kalan kilpailu kesän aikana uistelleille.

.

.

.

Kesällä talon soutuveneet ovat vapaasti käytössä. SUP-lautojakin löytyy. Kesällä järjestetään tapahtumia, mm. Juhannusjuhlat, syksyn Valotreffit, Rantaongintaa ja karaoke- muita kisoja sekä kausipaikkalaisten syystalkoot. Rantalavalla tanssitaan karaoken ja elävän musiikin tahdissa. Lapsillekin on omia tapahtumia ja limudiscoja.

.

.

.