Matkakoti linja-autosta

Iso sen olla pitää

 

Ukkonen Oy Pohjanmaan Teuvalla myy käytettyjä linja- ja henkilöautoja. Yritys uudistaa käytettyjä linja-autoja mutta rakentaa niistä myös matkailuautoja ja keikkabusseja.

20140304_Ukkonen-107

Hannun Ukkosen mieltymys isokokoisiin autoihin syntyi jo lapsena. Isä oli töissä linja-auto hallilla ja Hannu oli pienestä pitäen mukana. Nyt Hannu Ukkonen Oy:n omassa hallissa uudistetaan käytettyjä linja-autoja. Sisustukset puretaan ja uusitaan sekä istuimet verhoillaan. Osa autoista rakennetaan tilaustyönä matkailuautoiksi tai keikkabusseiksi.

image2839

Suomen lavoja kiertää Hannun sisustamalla autolla mm. Yö-yhtye sekä Lauri Tähkä ja Elonkerjuu.

Käytetylläkin paljon kilometrejä edessä

20120908_KH_ IAF-802(174)

Matkailuautona käytetty linja-auto palvelee vielä vuosia. 700-800 000 kilometriä ajetulla linja- autolla matkailee vielä pitkää. Niillä kun ajellaan 1,5 miljoonaakin kilometriä. Nykyiset bussit ovat lähestulkoon kaikki tehty ruostumattomista materiaaleista. Käytettyyn linja-auton täysremontti kannattaa, sillä uusi turistibussi voi maksaa jopa 400 000 euroa.

20140304_Ukkonen-110

Isompi osa rakennettavista busseista on takamoottorisia. Keskimoottorinen on haluttu aihio silloin kun matkailu-autoon halutaan taakse säilytystilaa vaikkapa pikkuautolle tai skootterille. Keikka-autossa taakse on myös helppo rakentaa tavaratila soittimille. Neljän Suora-yhtyeen keikkabussin perään asennettiin kuorma-autoista tuttu takalaitanostin.

Työ ja harrastus

Mitäpä tekee Hannu sitten vapaa-aikanaan? Hän kuuluu Kylähulluihin Kulkureihin ja lähtee tietenkin reissuun omalla matkailuautollaan.

Ukkonen-1

Hannun auton rinnalla tavallinen matkailuauto näyttää melko vaatimattomalta. Kaksikerroksinen turistibussi on Scania K113 Carrus Jumbo Star taitaa olla sellainen sopivan kokoonen auto pohojalaaselle.

Ukkonen-4

Alakerrassa on ohjaamon takana keittiö ja taaempana istuimia ja pöytiä. Keittiössä käytetään kotitalouksiin tarkoitettuja keittiökalusteita, joissa riittää valinnanvaraa.

20120908_KH_ IAF-802(172)

20120908_KH_ IAF-802(165)

Yläkerrassa on olohuone Tänä päivänä verhoiluun käytetään paljon nahkaa ja kivipintoja. Viimeinen silaus tulee lukuisilla led-valoilla ja monipuolisella elektroniikalla, äänentoistolaitteilla ja suurilla TV-ruuduilla.

20140304_Ukkonen-105

Toisen kerroksen ja perässä makuuhuoneet. Edessä ylhäällä on upea maisemamatkustamo.

Ukkonen-2

Ukkonen Oy myy myös itserakentajille huollettuja busseja, joista on sisustus ja penkit purettu pois.

C-kortilla matkaan

Linja-autosta rakennettua matkailuautoa saa ajaa C-kortilla eli ns. kuorma-autokortilla, kun auton suurin leveys on 250 senttiä ja pituus alle 12 metriä. Auto rekisteröidään henkilöautoksi 1 + 8:lle hengelle.

 

9 kommenttia artikkeliin ”Matkakoti linja-autosta

  1. Tosi ihana ” harrastus ”. Oletko tutustunut tori.fi olevaan ilmoitukseen Entisöitävä linja-auto ?? Kiinnostaisiko se sinua? Terveisin Eki Anttila puh 0405479827.

    Tykkää

  2. Minulla on jenkki matkailuauto Annas Santara Coachmen pituus 10 m leveys 2,55m ja korkeutt 3.30m omapaino 6600kg takatuuppari Gummins 5,9l ja Allison automaatti,,tulee myyntiin kesällä..rakennettu floridassa,,tuotu muuttoautona Suomeen ajettu 175000km katsastettu,,pakko luopua vaikka ikää tulee,,on ikää sen verran etten jaksa ajellla

    Tykkää

  3. Meillä on asuntolinja-auto jolla matkustettu jopa Espanjaan asti😍odotan taas kesän reissuja! Minnekköhän tänä vuonna päädytään? Niistä saa todella modernit kun vaan jaksaa suunnitella. Tällä hetkellä ollaan vaihtamassa telkkaria 75″ malliin😂kyllä iso televisio täytyy olla!

    Tykkää

  4. Olipa mielenkiintoista lukea aiheesta. Meidän isällä on linja-auto, ajaa sitä työkseen. Nyt toki pitäisi sitä uudistaa ja hankkia korin varaosat jostain, että pääsee taas liikkeelle. Hieman tuli vahinkoa siihen tien päällä.

    Liked by 1 henkilö

Jätä kommentti