Kaupunkilomalla Joensuussa
.

.
Joensuun Linnunlahden caravan-alue sijaitsee kaupunkivierailun kannalta mukavasti kävelymatkan päässä keskustasta. Nykyisin kaupunkileirintäalueet ovat vähenemään päin. Keskustan lähellä olevia tontteja himoitaan muuhun käyttöön, asuinrakentamiselle tai loma-asunnoille. Keskustan lähellä olevat leirintäalueet piristävät kuitenkin kaupungin liike-elämää, niin myymälöitä kuin ravintoloitakin.
.
100-vuotias leirintäalue
Linnunlahden on pitkä kokemus. Leirintätoimintaa on ollut alueella jo satakunta vuotta. Toistakymmentä vuotta se on ollut yksityisomistuksessa, kertoo paikan nykyinen omistaja Eero Saastamoinen. Huoltorakennukset ovat 70-luvulta mutta niitä on huollettu säännöllisesti. Ympärivuotiset huvilat ovat uudempaa tekoa.
.

.

.
Linnunlahden Caravan & Camping-alue on melko laaja. Festarien aikaan sinne mahtuu satoja telttoja. Ilosaari-Rockin aikaan nurmialueet ovatkin täynnä telttoja. Tapahtumien aikaan vaaditaan ennakkovaraus jonka voi tehdä myös netissä. Muulloin alueelle pääse ilman varausta.
.
Puistomainen caravan-alue
Talvisaikaan telttoja ei näy mutta matkailuajoneuvoja reissussa on useampiakin. Alueella on myös kausipaikkalaisia.
.

.

.
Majoittujille on käytössään hyväkuntoiset wc:t, suihkut, keittiö ja grillikatos sekä mahdollisuus pyykinpesuun. Saunat lämpiävät kesäaikaan, jolloin miehille ja naisille on omissa saunoissaan yleiset vuorot aamuisin sekä illansuussa, muulloin tilauksesta.
Vastaanottorakennus vartioi porttia ja on toiminnassa ympäri vuoden. Vastaanoton yhteydessä on kioski. Kokoustiloihin järjestyy tilauksesta myös ruokapalvelut.
.

.

.
.
Vastaanottorakennuksen vieressä on toinen alueen huoltorakennuksista. Keskemmällä aluetta on pienempi ja uudempi huoltorakennus ympärivuotisessa käytössä.
.

.

.
Linnunlahden caravan-paikat on sijoiteltu mukavasti puistomaiselle alueelle, jossa vuorottelee nurmikenttää ja puustoa. Osa paikoista sijoittuu vapaamuotoisemmin pieniin metsäsaarekkeisiin. Matkailuajoneuvoille on tontteja yhteensä 90 joista 50 on varustettu sähkökaapilla. Telttailualuetta löytyy alueen takaosan metsiköstä.
.
Uudet huvilat
.

.
Lomahuoneistot alueella ovat melko uusia. Rakennuksia omalla mökkialueellaan on 12, huoneistoja 18. 63-neliöisissä loma-asunnoissa on jokaisessa makuuhuoneen, tupakeittiön ja parven lisäksi oma sauna.
.
Satoja kilometrejä latua
Linnunlahden vierestä löytyy hienohiekkainen uimaranta kaksine beach-volley kenttineen. Alue ei tietenkään talvella ole käytössä. Sen sijaan vierestä kulkee hyväkuntoinen latu josta pääsee satoja kilometrejä käsittävälle Joensuun latuverkostolle, osin valaistuille. Reittejä kulkee myös jäällä, mm. noin 10-kilometrinen latu Linnunlahdesta Pyhäsaaren laavulle. Kartat netissä: joensuu.fi.
.

.
.
Keskusta palveluineen on kävelymatkan päässä, tai Linnunlahdesta vuokratulla polkupyörällä. Leirintäalueen puoleisesta päästä kaupunkia löytyy tori ja sen ympäristön nähtävyydet, mm. Kaupunginteatteri.
.

.