Lohenpyrstö SFC

Merellinen alue Raahen naapurissa

Raahen seudulla toimiva SF-Caravanin jäsenyhdistys on nimeltään Lohenpyrstö.

Toiminta keskittyy Raahen pohjoispuolella sijaitsevalle Mikonkarin caravan-alueelle, joka on saanut nimensä yhdistyksen mukaan. Yhdistys perustettiin syksyllä 2007 ja vuotta myöhemmin solmittiin vuokrasopimus Raahen kaupungin kanssa Mikonkarin maa-alueesta.

.

.

Rakennuksia lisätty kasvavan kysynnän mukaan

Lohenpyrstön caravan-alueen rakentaminen aloitettiin vuonna 2009. Nyt laajennusten jälkeen alueella on 200 sähköistettyä matkailuajoneuvopaikkaa.

.

.

.

Alueella on  kaksi talkoovoimin rakennettua huoltorakennusta mutta uusi entistä tilavampi ja toimivampi valmistuu kevättalvenaikana lähelle sisääntuloporttia, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Kari Malkamäki. Ensin pystytettyyn huoltorakennukseen tehtiin saunat ja pesutilat, keittiö sekä toimisto.

Puusauna ja patio on saanut vierailijoilta kiitosta. Muutaman askeleen päässä on uimapaikka. Kesäisin löylyihin pääsee yleisillä saunavuoroilla joka päivä. Rantaa kiertää komea ja esteetön rantapulevaarti antaen helpon kulun uimapaikalle sekä merelliseen ulkoiluun.

.

.

.

Vuonna 2013 aloitettiin Lohenpirtin pystyts, sekin talkoovoimin. Lohenpirtissä on suuri sali tanssilattioineen ja karaokelaitteineen. Rakennuksesta löytyy myös tilaussauna, joka tulevana kesänä muuttuu nuorten omaksi olotilaksi. Rakennuksen päädystä löytyy ajokaivo ja vesipiste. Lasten leikkitila löytyy myös Lohenpirtin yhteydestä.

Tapahtumia on ollut vuoden mittaan useita. Yhdistyksen 15-vuotisjuhlat on tarkoitus järjestää tänä vuonna.

.

Uusin ja komein huoltorakennus

.

.

Kevättalvella valmistuu uusin ja komein rakennus, myöskin täysin talkootyönä kevättalvella. Talvimatkailijoita silmälläpitäen tehdyssä 200-neliöisessä rakennuksessa on kaikki modernit huoltotilat, hehkuttaa Kari Malkamäki. Tila on myös energiaystävällinen. Yhdestä ovesta kuljetaan kaikkiin talvimatkailutiloihin; vessoihin, suihkuihin sekä keittiöön. Alueen uusi tilaussauna löytyy myös saman katon alta.

Uudessa rakennuksessa, kätevästi lähellä sisääntuloporttia, on toimisto sekä kesällä pieni kahvio. Isännille löytyy lepotilat, jossa voi myös yöpyä. Rakennuksessa on hyvät inva-palvelut ja aivan oven viereen on tehty asfaltoituja inva-paikkoja.

Koko Lohenpyrstön alueella on huomioitu ympäristöystävällisyys monella tavalla. Taitaa olla Suomen ainoa leirintäalue, jossa kaikki rakennukset lämpiävät pelkästään maalämmöllä, tuumii Kari.

.

Luontoretkelle tai kaupungin nähtävyyksiin

Mikonkarin rantamaisemat ovat mukavan rauhalliset monenlaiseen ulkoiluun.

Matala merenlahti jäätyy nopeasti ja jäälle pääsee ennen lumen tuloa vaikkapa pyöräilemään. Lumen tultua saaristossa risteilee runsaasti latuja. Lohenpyrstön lähistöltä löytyy luontopolku ja lintutorni. Kävelymatkan päästä kalasatamasta saa sesonkiaikaan tuoretta kalaa.

.

.

.

Raahen keskustaan on matkaa vajaa neljä kilometriä, jonka voi hyvän sään aikana taittaa Lohenpyrstöstä lainatulla polkupyörällä.

.