Piispanlinna ja kirkko Kun lähdetään ajelemaan Turusta Kaarinan kautta etelään, kohti Nauvoa ja Korppoota, tullaan ensimmäiseksi Kuusiston saareen. Sillan jälkeen vasemmalle käännyttäessä tullaan L…
Lähde: Kuusisto SFC
Piispanlinna ja kirkko Kun lähdetään ajelemaan Turusta Kaarinan kautta etelään, kohti Nauvoa ja Korppoota, tullaan ensimmäiseksi Kuusiston saareen. Sillan jälkeen vasemmalle käännyttäessä tullaan L…
Lähde: Kuusisto SFC
Tämän kesän Juhannusta vietetään vaihtelevassa säässä. Lämmintä ja aurinkoa riittää mutta hiven tulee sadettakin. Saavumme Myllikseen jo keskiviikkona. Ilta on kaunis, tyyni ja lämmin. Juhan…
Lähde: Mylliksen Juhannus 2016
Tämän kesän Juhannusta vietettiin vaihtelevassa säässä. Lämmintä ja aurinkoa riitti mutta hiven tuli sadettakin. Aattopäivänä oli musiikkia ja yhteislaulua upouudella terassilla. Musiikista …
Lähde: Juhannus 2016
31.12.2014 LUMITÖITÄ Jostain syystä Padasjoen seudulla sataa lunta vähemmän kuin lähiseuduilla ja kotikunnassamme Riihimäellä. Vuodenvaihteessa on kuitenkin riennettävä tarkistamaan tilanne kun sää…
Lähde: TALVI 2015

14.9.2014 SFC Mylly-Mäkelä sijaitsee Padasjoen pohjoispuolella, kauniin erämaisen Myllyjärven rannalla. Järvi on osa Vesijaon vesistöä. Kahden kapean joen kautta on melontayhteys yläjuoksulle Vesij…
Lähde: Mylly-Mäkelän esittely
Kielosaari Camping sijaitsee 30 km Kalajoelta pohjoiseen. Toimiva leirintäalue melko lähellä päätietä mutta mukavaa toimivaa aluetta ei ole oikein löydetty, vai onko Kalajoen vetovoima niin suuri&#…
Lähde: Kielosaari Pyhäjoen suulla