Sai maata ja ihailla Saimaata
.

.
Imatralla ei ole talvisaikaan avoimia leirintäalueita mutta kun ajelemme seitsemisen kilometriä keskustasta luoteeseen, löytyy Saimaan rannalta matkaparkki Ukonlinna.
Hostelli Ukonlinnan edustalla on isojakin järvenselkiä mutta Lammassaari suojaa Ukonlinnaa pahimmilta pohjoistuulilta ja aallokolta. Saareen johtaa maakannastie ja periltä löytyy mukavia ulkoilureittejä ja luontopolku.
.

.
.
Ukonlinnan pitkää historia
Saimaan rannalla oleva luonnonläheinen alue havaittiin hyväksi lomailupaikaksi jo 1900-luvun alkupuolella. Funkkistyylinen linnamainen Ukonlinna valmistui vuonna 1939, suurelta osin opiskelijoiden talkoovoimin. Ukonlinna toimi Tainionkosken Tähti- seuran jäsenten kesänviettopaikkana ja talvella -49 sitä alettiin käyttää hiihtomajana.
Vuonna 1954 Tainionkosken Tähti liittyi Suomen retkeilymajajärjestöön.
Nykyisin Ukonlinna toimii suosittuna hostellina suomalaisille ja eurooppalaisille vieraille.
.

.
.
Muutama paikka matkailuajoneuvoille
Ukonlinnaa palvelee nykyisin ympärivuotisesti myös karavaanareita. Alue sijaitsee jyrkähkössä järvenrannan rinteessä. Matkailuajoneuvoja mahtuukin alueelle virallisesti vain kolme. Pysäköintialuetta on hieman laajemmalti mutta sen verran ahdas on alue ja mäki jyrkkä varsinkin talvella, että suuren vaunuyhdistelmän kääntäminen voi olla hankalaa.
.

.
Majoituksen hintaan sisältyy sähkö sekä ulko-WC. Hostellin aukioloaikoina avautuvat myös sisäsuihku ja sisävessa.
Hostellin yhteydessä toimiva kahvila toimii ympäri vuoden, myös pitopalveluna.
.
Useita saunoja ryhmätilaisuuksiin
Saunojakin Ukonlinnassa olisi kolmea kokoa, kaksi rantasaunaa sekä Tähden sauna. Vuokra vain on melko arvokas koska saunatila lämmitetään vain tilauksesta ryhmille kuudeksi tunniksi, josta sauna on lämpimänä kolme. Soveltuu siis suuremmalle ryhmälle juhlien tai jonkin tilaisuuden järjestämiseen.
.

.

.
Kesäaikaan aivan Ukonlinnan vieressä on suosittu hiekkaranta, beachvolley-kenttä sekä frisbeegolf.
.
.
.
Ladulle, luistelemaan tai uimaan
Talvisaikaan hiihtoretkeilijät poikkeavat munkkikahville pihan poikki kulkevalta ladulta. Ukonlinnana pihalta pääseekin suoraan valaistulle laduille, ensilumenladulle tai pururadalle. Jään vahvistuessa vieressä on myös luistinrata.
.

.
Kävelymatkan päästä löytyy yksi Imatran alueen suosituimmista ulkoilureiteistä, Lammassaaren luontopolku, joka on Geopark-kohde. Reitin pituus on 3,7 kilometriä ja sen varrelta löytyy nuotiopaikkoja makkaranpaistoon ja laavuja.
.

.
Kävelymatkan päästä löytyy myös Imatran kylpylä. Reilun neljän kilometrin päästä löytyy toinen pulikointipaikka, Holiday Club Saimaa. Sinne vie bussi, jonka pysäkki on parin sadan metrin päässä Ukonlinnasta. Reitti numero 5 vie myös Imatran keskustaan ja vaikkapa Imatran koskelle.
.
.